Trakai Castle


 Liettuan reissulla meille tarjoiltiin myös aimoammos kulttuuria ja nähtävyyksiä. Yksi näistä oli Trakain linna, joka suoraan sanottuna ei kiinnostanut mua pätkän vertaa. Mutta kuinkas ollakkaan siellä kuvailun ja kiertelyn ohella aloin kiinnostumaan paikasta. 

 Trakain linna sijaitsee Liettuan historian aikauden pääkaupungissa Trakaissa, noin 30 kilometriä Vilnasta länteen. Trakain linna on 1300-luvulla rakennettu, jonka jälkeen 1900-luvulla linnaa alettiin kunnostamaan. Toisen maailman sodan takia kunnostamiseen kului odotettua enemmän aikaa. Noin 30 vuotta. Nykyään linna on nähtävyys jos järjestetään kesäisin juhlia ja tapahtumia.


  Linnalle jouduttiin kävelemään pitkää siltaa. Näissä kuvissa näkee millaista asutusta kaupungissa muuten oli. Alla oleva toteemipaalu kiehtoi minua, mutta sain tietoa irti peräti sen verran että 1400-luvulta tuo on tuossa seistä nököttänyt. Luulisin..





 Linnan ovet olivat isoja ja pelottavia. Ovenkahvat olivat raskaita.Mutta se mikä mulla pisti silmään oli tuossakin kahvassa olevat pienet yksityiskohdat. Wau! Linnan sisällä oli paljon erilaisia näyttelyitä, loppujen lopuksi nekin olivat mielenkiintoisia.





 Tykkäsin muutenkin siitä että tuossa linnassa oli niitä yksityiskohtia joka paikassa. Yllättävää mutta kaunista. Siinä kun alkoi muutenkin miettimään, mitä kaikkea on linnan muurien sisäpuolella on voinut tapahtua. Se alkoi hieman ahistamaan. Esim linnan sidäpihalla on ihmisiä joskus kauan sitten kivitetty kuolemaan asti.. Opettava reissu tuokin. Linnassa kun oli myös niitä ahistavia kapeita kierreportaita. 





 En oikein muuta kyseisestä paikasta osaa kertoa. Omasta mielestäni käymisen arvoinen paikka, joten ehdottomasti suosittelen jos olette joskus Vilnan seuduille menossa. Nyt alkaa kyllä sen verran väsymys että kirjotuksestakaan ei tule mitään. Antaa kuvien kertoa lopun. Jos heräsi jotain kysymyksiä linnasta turistikohteena niin voin yrittää vastailla niihin. :)






Kohteena Vilna

 Nonniin, en jaksa pitää yllä enään mitään salaisuutta vaan kerron nyt että olen Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Tämän reissun olen ansainnut Sakkyn johtoryhmän opiskelijajäsenenä ja edustan kaikkiaan reilua 19000 opiskelijaa täällä ja johtoryhmän kokouksissa. Wau mikä luottamustehtävä. Tultiin tänne tiistaina ja lähdemme pois huomenna lauantaina. Reissun sisältöön kuuluu seminaaria, oppilaitosvierailuja, kulttuuria ja tietenkin Liettualaisten lempilajin harrastusta eli koripalloa.




 Kuopiossa Rissalan lentokentällä jouduin kohtaamaan asian jota olen pelännyt ehkä eniten koko elämäni aikaan. Nimittäin lentokoneella matkustamaan lähtemisen. En ole kellään törmännyt noin jäätävään lentopelkoon mikä mulla itselläni on ollut. Niimpä koneeseen noustessa aloin itkemään paniikin valtaamana Lento Rissalasta Helsinki-Vantaalle sujui kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka tärisin pelosta..



 Mutta kun lähdettiin Helsinki-Vantaalta Liettuaan istuin ikkunapaikalla katsellen maisemia ja kuvailin, torkahdin hetkeksi ja nyt olen sitämieltä että lentäminen on siistiä! Kannatti siis tämäkin pelko kohdata, mullahan oli meininki jättää koko reissuun lähteminen matkustustavan vuoksi.


 Majoitumme hotel Best Western Vilniuksessa joka on mielettömän upea paikka. Huoneet ovat erittäin tilavia eikä samanlaisia komeroita kuin Suomessa. Ja mikä parasta, jokaisella on omat huoneet! Saa levittäytyä ihanasti eikä kukaan valita että kaikki kosmetiikka härpäkkeet ovat vessassa levallaan. 



 Tuo vessa on muuten ihana kanssa. Tilava, kaunis ja säilytystilaa löytyy. Toki tuo hyvän kokoinen kylpyamme vaikuttaa asiaan suuresta. Haluaisin melkeempä tuollaisen kylppärin kotiin. 



 Kävimme keskiviikkona tosiaan pelaamassa Liettuan suurlähetystön korisjoukkuetta vastaan leikkimielisen ottelun. Kivaa se oli pitkästä aikaa ja me amatöörit hävittiin vain kymmenellä pisteellä. Itsekin olin tyytyväinen omaan suoritukseeni kun sain pallon koriin peräti kolme kertaa, hui. Tuo paita on muuten ylisöpö, taidan alkaa käyttämään joka kerta urheillessa.... heh :D


 Ajattelin jakaa tämän reissupostauksen muutamaan osaan. Tulossa on ainakin kertomusta kaupungista sekä Trakain linnasta. Kuvia on tulossa paljon :)

Oletteko te käyneet joskus Vilnassa? Millaisia mielipiteitä teillä on?

Vappurientojen asua

 Moikkamoi! Nyt kun vihdoin (puol kaks yöllä) kerkeen niin tulin laittamaan pari kuvaa vapulta. Tällä hetkellä bloggailen hotellihuoneen sängyllä.. Missä minä olen? Se selviää tässä parin päivän sisällä, sen verran annan vinkkiä että lähellä hiihtoloman viettopaikkaa ;)


 Vappua vietettiin vähän isommalla ryhmärämällä Sorsakosken siimeksissä. Kuvia on miljoona mutta nää tais olla ainoot julkasu kelpoiset.. Meitä suosi vielä ihana keli ja möin terassilla oli tunnelma korkeella. Kiitos vielä kaikille!


Päivän asu:

Kengät - Puma
Farkut - Cubus
Paita - NewYorker
Arskat - H&M
Korut - Glitter ja Nomination

Aamulla oli ihmeteltävää kun tämmönen löydettiin...  Ja oli muuten aamulla myös siivoamista ennen kun päästiin pois lähtemään. Mutta... Oli se sen arvosta !

Palaillaan!

Kesä tule jo

 Moikka! Ois seuraavaksi vuorossa vähän kollaaseja asukokonaisuuksista mitä mun päällä tullaan kesällä useaan otteeseen nähtyä! Kollasit tein tututtuun tapaan POLYVOREn kollaasiohjelmalla.

Easy to cool

1. Easy to cool
Kun on hieman pilvisempää, mutta kuitenki lämmintä farkut ja flanellipait ovat helppo ratkaisu. Rakastan juurikin sinisiä flanelleja ja sen ympärille muodostuikin tämmöiset vaatteet. Nuo kengät ovat yhdet sellaiset jotka ovat olleet jo hetken "Pakko saada"listalla ja näitten kohdalle ehdottomasti merkki on Vagabond. 

cosmic
2. Cosmic
 En tiedä mikä mua viehättää kesäisin huppari-shortsi yhdistelmässä..? Varmaankin se että mulla yleensä ekana tulee yläkropalle kylmä, heh. Toi cosmic-kuosi on aivan älyttömän ihana. Siihen sopiikin tommoset vähän tummemman siniset farkkushortsit. Kuvassa näkyvät Puman kengät ovat mun tämän hetken käytetyimmät kengät. Hiukset ponnarille, reppu selkään ja arskat päähän niin rento asu on valmis!


fringes torn
3. Fringes torn
 Tälle kollaasille oli vaikea keksiä nimeä, mutta yksinkertaisesti: revittyä ja hapsuja. Tätä en oikeastaan edes jaksa perustella, toimiva asu hieman viileämmälle päivälle.

Beach party
4. Beach party
 Rakastan kesäjuhlia ja niihin pukeutumista. Löysinkin tämän mekon sieltä mistä mekkoni aina ostan.. Eli VILA:sta. Vaaleankeltaisen kansa sopii täydellisesti kullanruskea. Väriyhdistelmä on niin kesäisen ja ei näytä yhtään pahalta jos tummanruskean nahkatakin heittää harteille illan viiletessä. Jos nyt oikeasti mietitään rantabileitä niin nuo kengät ei välttämättä ehkä olekkaan parhaat.. Mutta muuten sopii asuun kuin nenä päähän!

new home
5. My moment in home
 Tässä tuleekin mulle ajankohtainen asia. Elikkä kodin sisustus. Kävinkin tänään kirjoittamassa vuokrasopimuksen Kuopioon! Tässä onkin vähän kuvaa millainen värimaailma mun kodissa tulee olemaan. Harmaa, valkoinen ja tehostevärinä vaalean sininen. Ihanaa, rakastan! Saapi vaan nähdä sitten että tuleeko kämpästä sittenki perus sotkuinen opiskelijan luukku.. heh.

Löytyikö kollaaseista teille mieluisia juttuja? :)

Meikä tuijottaa seinää...


 ...Neljä seinää tuijottaa meikää. En halua toistaa itseäni, sillä en kerro mitä mulle oikeasti kuuluu nyt. Sen sanon et mua pelottaa. Olen aina jutellut yhden ja saman, tutun, turvallisen ja ihanan aikuisen kanssa. About kerran kuussa kahvitellaan, jaetaan mun ilot ja surut. Aina on helpottanut vain puhua. Nyt tultiin siihen pisteeseen, kun hänkään ei osaa enää auttaa mua. Jatko on vielä auki, varmasti kyseistä nuorisopalveluiden työntekijää haluan nähdä edelleen.. Mutta muuten.. Oonko mie yksin?

 Oon ollu nyt muutaman päivän töissä Leppävirran uudella Supermarketilla. Tai uudistuneella anyway. Se on toisaalta ihan jees kun koko ajan on tekemistä - mutta siinä kun yksin hyllyjä purkaa 9tuntia niin siinä kerkeää sittenkin miettimään enemmän ja vähemmän. En edes tiedä mitä ajattelen enää, ei ole mitään yhteinäisiä järkeviä juttuja päässä. Ajatukset vain virtaa. Tästä syystä musta on tullut säikky..


 Piristystä oli hieman kun lauantaina töiden jälkeen lähdin ajelemaan Sorsakoskelle. Siellä sitten tuli istuskeltua Hennin ja Juhan kanssa, myös kameran kanssa käytiin hillumassa. Illalla menin sitten viettämään hysteeristä iltaa Idalle.. Hävettää..